Särmä (14.04.2016 - Heikki Jokinen) Huonekalujätti Ikea on juuttunut Romaniassa oikeustaisteluun metsäkaupoistaan. Viime vuonna Ikea osti monimutkaisten Luxemburgin, Delawaren ja Romanian kautta kulkevien yritysjärjestelyjen kautta 33 000 hehtaaria metsää Romaniasta.

Myyjä oli Harvardin yliopisto Yhdysvalloista. Sen tukirahasto oli vuodesta 2004 ostanut metsää Romaniasta ja päätynyt maan suurimmaksi yksityiseksi metsänomistajaksi. Se omisti yli 900 eri metsäpalstaa maan eri puolilla.

Asiaa on selvittänyt ansiokkaasti tutkivan journalismin verkosto OCCRP.

Harvardin - monien yhtiöiden ketjun kautta - käyttämä romanialainen metsänostaja tuomittiin viime vuoden keväällä kolmen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistuksen.

Hän keräsi kaupoissa lahjuksina ainakin miljoona euroa, kalliin auton ja matkan Kanarian saarille. Harvardin dollareilla kauppahintaa voitiin köyhässä maassa nostaa helposti kattamaan lahjuksetkin.

Yliopiston eteen tuli toinenkin pulma: se oli ostanut paljon metsää, jota sen myyjä ei ilmeisesti omistanut. Causescun hallinnon kaatumisen jälkeen valtion omaisuutta jaettiin muun muassa sen aiemmille omistajille.

Tähän väliin iskivät kierot liikemiehet ja lahjotut virkamiehet onnistuen saamaan väärennetyillä asiakirjoilla käsiinsä isoja metsiä. Niitä he myivät ulkomaisille suuria tuottoja odottaville sijoittajille.

Oikeus perui joidenkin palstojen kaupat ja lisää kauppoja on tulossa oikeuteen. Harvard huolestui ja myi metsät itselleen monimutkaisen yrityskuvion kautta.

Viime kesänä Ikea osti romanialaiselle yhtiölleen lähes kaikki Harvardin metsät 56 miljoonan euron hinnalla. Yhtiö alkaa sijoittaa metsiin, jotta sen käteisvarat eivät kasva liikaa.

Metsäkauppakuvio on äärimmäisen monimutkainen. Sen osapuolet ovat tottuneet toimimaan useiden eri maissa sijaitsevien yhtiöiden ja piiloon jäävien pääomaliikkeiden sekä -sijoitusten kautta.

Ikea sanoo Dagens Arbete -lehdelle pidättäytyvänsä käyttämästä metsiä, joiden omistuksessa on epäselvyyksiä.