SAK (10.02.2016 - Heikki Jokinen) Fidžin ammattiliittojen keskusjärjestö FTUC, työnantajat sekä maan hallitus allekirjoittivat sopimuksen, joka poistaa useita ay-oikeuksien rajoituksia. Päätöksen kätilönä oli kansainvälinen työjärjestö ILO.

Tyynenmeren paratiisisaaristona tunnettu 860 000 asukkaan maa on pitkään ollut pahojen ristiriitojen repimä. Pulmien juuret ovat Britannian siirtomaahallinnon perua. Se toi 1800-luvun lopulla saarten sokeriruokoviljelmille suuren määrän intialaisia työläisiä. Heitä oli enimmillään yli puolet väestöstä.

Tämä johti useisiin alkuperäisväestön hallitseman armeijan vallankaappauksiin, viimeksi vuonna 2006. Sotilashallitukset suhtautuivat erityisen ankarasti ammattiliittoihin, koska ne ovat pitkälti intialaisperäisen väestön johtamia.

AYUM (03.02.2016 - Heikki Jokinen) Ruotsin ammattiyhdistysliikkeen solidaarisuustoiminnan keskus Union to Union ottaa käyttöön nollatoleranssin alkoholinkäyttöön kaikessa toiminnassaan.

Alkoholi on kehityksen este työllemme sekä Ruotsissa että kansainvälisesti, sanoo Union to Unionin johtaja Kristina Henschen. Se on lisäksi työympäristökysymys sekä terveysriski, hän lisää.

- Kaikella sillä tiedolla, mitä alkoholin seurauksista on, olisi mieletöntä väittää muuta, Henschen tiivistää järjestön tiedotteessa.

Siksi Union to Unionin hallitus päätti, että kaikki solidaarisuustoiminta tapahtuu jatkossa ilman alkoholia niin Ruotsissa kuin kohdemaissakin. Hankerahoituksella tai muilla tuloilla ei voi hankkia alkoholia, uusi käytäntö määrittelee.

SAK (03.02.2016 - Heikki Jokinen) Maailman 50 suurinta yhtiötä työllistävät suoraan vain kuusi prosenttia toimitusketjuissaan työtä tekevistä. Loput 94 prosenttia eli 116 miljoonaa työntekijää jäävät piiloon eri alihankkijoiden leipiin.

Luvut ovat Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC:n tammikuussa julkistamasta raportista Scandal: Inside the global supply chains. Se paneutuu näiden 116 miljoonan työntekijän oloihin.

Ne eivät ole ruusuiset. Raportti selvittää yksityiskohtaisesti maailman 25 suurimman yrityksen toimintatapaa sekä niiden alihankkijayritysten työntekijöiden tilannetta.

Metalliliitto (03.02.2016 - Heikki Jokinen) Työehtosopimusten kattavuuden parantaminen, alihankinnan hillitseminen sekä naisten tasa-arvoinen palkkaus ovat IG Metallin tämän vuoden tärkeitä teemoja.

Maailman merkittävimpiin ammattiliitoihin kuuluva Saksan IG Metall kasvoi hiukan vuonna 2015. Jäsenmäärä nousi viidettä vuotta perätysten ja nyt liitolla on 2 274 000 jäsentä. Viime vuonna käyty työehtosopimuskierros toi 120 000 uutta jäsentä.

Suurempi jäsenmäärä merkitsee suurempaa läpilyöntivoimaa, sanoo liiton puheenjohtaja Jörg Hofmann. Niin yrityksissä, työehtoneuvotteluissa kuin riitatilanteissakin.

PAM (02.02.2016 - Heikki Jokinen) Siivoojat joutuvat Ruotsissa yt-neuvotteluihin irtisanomisista kolme kertaa useammin kuin muut ammattiryhmät. Osasyynä ovat lyhyet siivouksen ulkoistamissopimukset.

”Olen saanut irtisanomisilmoituksen kolme kertaa viidessä vuodessa vaikka olen yhä töissä samassa paikassa. Aiemmin meitä oli neljä, mutta nyt olen yksin ja sijainen”, sanoo eräs siivooja asiaa selvittäneelle Fastighetesfolket-lehdelle.

Ruotsin työnvälityksen tilasto kertoo, että kaikista yt-neuvotteluihin joutuneista 17 prosenttia on ollut työnhakijana puolen vuoden aikana. Siivoojista sama luku on kahdeksan prosenttia.

Heitä siis varoitetaan muita useammin irtisanomisesta, mutta ei kuitenkaan irtisanota. Työehtoja on kuitenkin usein huononnettu tai tuntimäärää vähennetty.

Ahjo (28.01.2016 - Heikki Jokinen) Turun telakan omistaja Meyer Werft on juuttunut sitkeään kiistaan työntekijöitä edustavan yritysneuvoston puheenjohtajan irtisanomisesta.

Viime syyskuussa Meyer Werft ilmoitti, että se irtisanoo välittömästi Papenburgin ison telakkansa yritysneuvoston puheenjohtaja Ibrahim Erginin. Yhtiö syytti häntä työntekijöiden pakottamisesta IG Metall -ammattiliiton jäseniksi.

Työntekijöiden painostus olisi tapahtunut yhtiön mukaan jo kolme-neljä vuotta aikaisemmin. Ergin kiisti syytökset.

Ahjo (28.01.2016 - Heikki Jokinen) Hiilikaivosten aika päättyi kun Britannian viimeinen maanalainen kaivos Kellingley Colliery suljettiin joulukuussa. Sen 450 työntekijää saivat erorahakseen 12 viikon palkan. Hiiltä saadaan vielä joistakin avolouhoksista.

Hiili oli Britannian teollistumisen ja mahdin moottori. Työ oli vaarallista, vuodesta 1707 pidetyt tilastot kirjaavat lähes 164 000 kuollutta ja vammautunutta.

Ahjo (28.01.2016 - Heikki Jokinen) Nevs-sähköautoja valmistaminen alkaa Saabin Trollhättanin tehtaalla Ruotsissa kesälomien jälkeen. Konepajapuolen työntekijöiden edustaja Stefan Larsson on iloinen päätöksestä. Hänen mukaansa tietoa tuotannon aloittamisajasta on jo odoteltukin.

Ahjo (28.01.2016 - Heikki Jokinen) Poliisi ja armeija hajoittivat japanilaisomisteisen Sanko Gosei -autonosatehtaan 500 työläisen rauhallisen mielenosoituksen tammikuussa Thaimaassa. He vaativat yhtiötä neuvottelemaan työehtosopimuksesta.

Yhtiö kieltäytyy neuvotteluista, koska se sanoo liiketoiminnan olevan kannattamatonta. Se on kuitenkin hankkinut rikkureiksi vuokratyövoimaa lakossa olevien 600 työläisen tilalle.

Särmä (21.01.2016 - Heikki Jokinen) Puualan työntekijöitä Ruotsissa edustava GS-liitto jätti yhdessä muiden teollisuusliitojen kanssa työehtosopimusvaateensa työnantajille vuoden lopulla.

Ruotsin käytännön mukaisesti viisi teollisuusliittoa neuvottee sopimuksen, jonka palkankorotusten tasoa eivät muut liitot käytännössä ylitä. Tällä kertaa keskusjärjestö LO ei kuitenkaan mene yhteisellä linjalla neuvotteluihin, vaan ne käydään pääosin liittokohtaisesti.

Teollisuusliitot vaativat 2,8 prosentin palkankorotuksia. Lukuun on päädytty keskuspankin kahden prosentin inflaatioennusteen ja reaalipalkkojen korotuksen pohjalta. Liitot korostavat, että korotus ei vaarantaisi maan talouden kilpailukykyä.