Ahjo (16.02.2017 - Heikki Jokinen) Norjassa kampanjoidaan autolan harmaata taloutta vastaan. Satoja pimeästi korjattuja autoja on jo määrätty uudelleen katsastukseen tai niistä on poistettu rekisterikilvet.

Ammattiliitto Fellesforbundet järjestää autoalan työntekijöitä. Järjestäytyminen on ollut pohjoismaisittain ajateltuna heikkoa. Toissa vuonna noin puolet alan työntekijöistä kuului liittoon. Vain reilu kolmasosa alan työnantajaliittoon kuuluvista yrityksistä oli mukana työehtosopimuksessa.

Liitossa arvioitiin alan hyvän työllisyyden vaikuttavan. Töitä on aina tarjolla ja liittoa ei uskota tarvittavan. Urakkatyö on yleistä ja se kohentaa suoraan palkkaa.

Ahjo (16.02.2017 - Heikki Jokinen) Israelilaista kaivosmiljardööri Beny Steinmetziä on vuosia epäilty lahjuksista Guineassa. Israelin poliisi asetti hänet kuulusteluja varten kotiarestiin joulun alla. Hänet vapautettiin kuitenkin ilman syytteitä tammikuussa.

Hänen asuinmaansa Sveitsin poliisi jatkaa kuitenkin asian selvittämistä ja Steinmetzin kuulustelua.

Ahjo (16.02.2017 - Heikki Jokinen) Kaksi teollisuuden ammattiliittoa on yhdistymässä. Asia etenee pian jäsenäänestykseen.

Yli sadantuhannen jäsenen CFMEU-liitto edustaa rakennusalaa, metsätyötä, kaivosalaa sekä energia-alaa. Se on jo nyt usean eri alan liiton yhteenliittymä, jonka juuret ulottuvat pitkälti yli sadan vuoden taa.

TCFUA-liitto edustaa tekstiili-, vaatetus ja jalkineteollisuutta. Senkin historiassa on useita liittojen sulautumisia. Vanhimmat sen alkuperäisliitoista ovat yli sadan vuoden ikäisiä.

Ahjo (16.02.2017 - Heikki Jokinen) Metallityöläiset saivat tärkeän voiton. Birleşik Metal İş -liitto solmi lyhyen lakon jälkeen hyvän sopimuksen Schneiderin, General Electricin and ABB:n kanssa. Sopimus korottaa selvästi palkkoja ja takaa paremmat edut sekä sosiaaliturvan.

PAM (09.02.2017 - Heikki Jokinen) Palvelurahoja saavan työntekijän vähimmäispalkka Yhdysvalloissa on tasan kaksi euroa tunnilta. Sitä ei ole korotettu lainkaan vuoden 1991 jälkeen.

Suomalaismatkailijakin tietää, että Yhdysvalloissa on jätettävä ravintoloissa ja monissa muissakin paikoissa palvelurahaa. Mutta emme ehkä aina oivalla, että palveluraha on työntekijän keskeinen tulo.

Työnantajan velvollisuutta maksaa palkkaa palvelurahoja saaville työntekijöilleen on rajoitettu Yhdysvalloissa lainsäädännöllä.

Heille on maksettava palkkaa tasan kaksi euroa tunnilta. Kun poikkeus säädettiin vuonna 1966, tarjoilijoiden vähimmäispalkaksi määriteltiin puolet vähimmäispalkasta.

Metalliliitto (09.02.2017 - Heikki Jokinen) Saksan IG Metall -liitto valmistautuu tärkeään vaalivuoteen. Liitto ajaa työelämän turvan lisäämistä ja edistää työehtosopimusten kattavuutta.

IG Metall on maailman merkittävimpiä ammattiliittoja. Sillä on paljon jäseniä, vakaa talous ja toimintaan valmis jäsenistö. Viime vuoden työehtosopimuskamppailussa liiton järjestämiin varoituslakkoihin osallistui 800 000 ihmistä.

Kaikkiaan liitolla oli vuoden alussa 2 274 033 jäsentä, joista ammatissa toimii 1 569 690. Tämä lukumäärä ei ole ollut näin iso kymmeneen vuoteen, sanoo liiton puheenjohtaja Jörg Hofmann.

Naisia liiton jäsenistä on hieman yli 400 000. Nuoria jäseniä liitossa on on 234 000. Tämä tekee siitä, liiton oman luonnehdinnan mukaan, "Saksan suurimman poliittisen nuorisojärjestön".

Metalliliitto (07.02.2107 - Heikki Jokinen) Tammikuussa useita ay-aktiiveja erotettiin työstään Unkarissa. Tilanne herättää kasvavaa huomiota maan ulkopuolellakin.

Autojen tuulilaseja valmistavan Richard Fritz -tehtaan johto erotti tammikuussa tehtaan ammattiosaston sihteerin Edit Kovácsin Unkarin Aszódissa. Syynä oli liittojen mukaan hänen toimintansa ammattiliitossa, tehtaan työntekijöiden neuvoston puheenjohtajana ja työsuojelukomitean jäsenenä.

Tapaus on herättänyt laajaa huomiota niin Unkarissa kuin muuallakin. Se ei ole yksittäistapaus; samana tammikuun päivänä neljä työntekijää sai potkut kesken paikallisia työehtosopimusneuvotteluja pääkaupungin puhtaanapidosta vastaavasta julkisesti omistetusta yhtiöstä.

PAM (30.01.2017 - Heikki Jokinen) Neuvottelu Saksan ketjuravintoloiden työehtosopimuksista polkee paikallaan. NGG-liitto uhkaa ryhtyä varoituslakkoihin.

Saksassa neuvotellaan parhaillaan ketjuravintoloiden työehtosopimuksesta. Näitä ravintoloita ovat muun muassa McDonald's, Starbucks, Vapiano, Burger King, KFC, Autogrill, Pizza Hut ja Nordsee.

Ketjuravintoloiden 2 700 toimipisteen sataatuhatta työntekijää edustava Gewerkschaft Nahrung-Genuss-Gaststätten NGG vaatii koko hotelli- ja ravintola-alalle 4,5 - 5,5 prosentin korotuksia sekä eräitä tekstiparannuksia sopimuksiin. Liitto on valmis vuoden sopimukseen.

Metalliliitto (30.02.2017 - Heikki Jokinen) Ruotsin metalliliiton puheenjohtaja Anders Ferbe osallistuu pääministeri Stefan Löfvenin matkalle Iraniin helmikuussa. Alun perin Ferbeä ei mukaan kutsuttu.

Pääministeri Löfvenin matka on vienninedistämismatka, jolle osallistuu iso joukko liikeyritysten edustajia sekä virkamiehiä.

Kaksi vuotta sitten maan hallitus ja ammattiyhdistysliike keskustelivat siitä, miten liitot voivat olla mukana kun Ruotsin kauppapolitiikkaa muotoillaan. Ne oli jätetty pois erityisesti matkoilta, jotka suuntautuivat ay-toimintaa rajoittaviin maihin kuten Kiina, Saudi-Arabia ja Qatar.

SAK (27.01.2017 - Heikki Jokinen) Terveyspalvelujen siirto yksityisille yhtiöille toi isoja pulmia Etelä-Tanskassa. Aluehallinnon oli pakko ottaa ambulanssit takaisin itselleen, kun keskenään kilpailevat yhtiöt jättivät asukkaat ilman palveluja.

Tanska on jaettu viiteen terveydenhuollon järjestämisestä vastaavaan alueeseen. Region Syddanmark eli 1,2 miljoonan asukkaan alue Etelä-Tanskassa oli ulkoistanut ambulanssipalvelut Falck-yhtiölle. Falck kuitenkin hävisi syksyn 2014 kilpailutuksen hollantilaiselle Bios Danmark -yhtiölle.

Falck ei sulattanut uuden kilpailijan tuloa tuottoisille markkinoille ja ryhtyi vastaiskuun. Falckilla oli lähes monopoli Tanskan ambulanssikuljetuksissa. Lisäksi sen tytäryhtiö Responce vastaa osin Etelä-Tanskan ambulansseista.