HS (29.11.1992 - Heikki Jokinen) Syyskesällä 1961 Yhdysvaltain presidentti John F. Kennydy kutsui työhuoneeseensa Valkoisessa talossa lehdistöavustaja Pierre Salingerin. "Tarvitsen paljon sikareja", Kennedy sanoi. Paljonko, kysyi Salinger. "Noin tuhat Petit Upmania, huomisaamuksi."
Salinger oli Kennedyn tavoin kuubalaisten sikarien polttaja ja tiesi mistä ostaa pyydetyt sikarit. Seuraavana aamuna hän meni töihin kahdeksaksi 1 200 kuubalaisen sikarin kanssa.
Kennedy kutsui Salingerin heti luokseen. Kuultuaan onnistuneesta ostosretkestä presidentti veti laatikostaan pitkän paperin ja kirjoitti siihen nimensä. Se oli asetus, jolla kiellettiin kaikkien kuubalaisten tuotteiden myynti Yhdysvalloissa. Kuubalaiset sikarit olivat nyt laittomia.
Tarinan kertoo Pierre Salinger itse amerikkalaisessa Cigar Aficionado -lehdessä. Sikarin ystäville tehdyn, ulkoasultaan loistokkaan lehden lukijakunta on äveriästä ja vaikutusvaltaista, lukijoiden keskimääräinen vuositulo on 194000 dollaria ja omaisuus yli 1,5 miljoonaa dollaria.
Yhdessä suhteessa tämä äveriäs, ilmeisen läpirepublikaaninen joukko on vahvassa oppositiossa Reaganin-Bushin ulkopolitiikkaa vastaan; kuubalaisten sikarin maahantuontikielto on kumottava.
Lehden yleisönosasto on täynnä tarinoita, joissa isojen yritysten toimitusjohtajat kertovat nimettömissä kirjeissään miten he ovat salakuljettaneet sikareja maahan. Muutaman laatikon kätkeminen vaimon alusvaatteisiin on suosittu keino, samoin sikarivöiden vaihtaminen.
Lukijatutkimuksen mukaan 14 prosenttia lukijoista polttaa päivittäin kuubalaisia sikareja, vaikka niitä ei ole laillisesti saatavilla. Ei ihme, että lehti pullistelee kuubalaisia sikareja myyvien englantilaisten kauppojen mainoksia.
Lähitulevaisuus osoittaa, kumoaako presidentti Bill Clinton Kuuban kauppasaarron. Ja jos kumoaa, onko syynä kylmän sodan tosiasiallinen loppuminen vai Yhdysvaltain varakkaimman kansanosan kärsimykset heidän joutuessaan salakuljettamaan sikarinsa maahan vaimon alushameissa?
