Visio (1999 - Heikki Jokinen) Amsterdam Ranskalaisen Claude Lanzmannin Shoah (1985) on maailman mittavimpia ja merkittävimpiä dokumenttielokuvia. Yli yhdeksän tunnin (566 min) mittainen Shoah kuvasi natsien tehtailemaa juutalaisten joukkotuhoa, lähestyi sitä arjen tasolla ja yksinkertaisin kysymyksin.
Shoah on melkein pelkkää puhetta. Lanzmann haastattelee ihmisiä, jotka näkivät tapahtuneen tai joiden todistus on palapelin tärkeä osa. Hänen rauhallinen mutta peräänantamaton tyylinsä nostaa esiin monia tärkeitä asioita.
Shoahissa on monia järkyttäviä kohtia. Ei siksi, että ne paljastaisivat uusia julmuuksia, vaan siksi, että ne antavat muodon sille mitä me tiedämme: kuolonkamppailuille kaasukammioissa, junankuljettajien ajatuksille, kuolemaan meneviä parturoineen muistoille.
Shoahissa puhuvat myös juutalaisten puolalaiset naapurit. Heidän yhä antisemitististen lausuntojensa vuoksi puolalaiset yrittivät jopa saada Shoahin pois levityksestä. Mieleeni jäi pysyvästi myös Auschwitzin juna-aikatauluja suunnitelleen virkamiehen kertomus: joukkomurha oli lähinnä logistinen pulma, jonka tunnolliset pikkuvirkamiehet hoitivat.
Eikä kukaan ole syyllinen, vähiten keskitysleireillä työskennelleet virkailijat. He eivät lausuntojensa mukaan tajunneet koskaan mitä oli tekeillä.
Theresienstadtin silminnäkijä
Claude Lanzmannilta jäi 11 vuotta kestäneistä kuvauksista paljon materiaalia, jota hän ei käyttänyt Shoahiin. Amsterdamin dokumenttielokuvafestivaalilla esitettiin joulukuussa hänen 65 minuutin videoelokuvansa Un vivant qui passe. Se on koottu 1979 Shoahia varten kuvatusta sveitsiläisen Punaisen ristin virkailijan Maurice Rossellin haastattelusta.
Muoto on jälleen yksinkertainen Shoanin tapaan. Kohtelias mutta määrätietoinen haastattelija ja haastateltavan puhuva pää. Silti elokuva pitää otteessaan.
Sodan aikana Berliiniin sijoitettu Rossell selittää käyntiään Theresienstadtin ghetossa Tsekkoslovakiassa. Hänen todistajalausuntonsa on järkyttävällä tavalla erilainen kuin Lanzmannin tiedot. Rossell teki 1943 myös ällistyttävän käynnin Auschwitziin. Se kääntyi keskusteluksi alppikelkkailusta kohteliaan komendantin kanssa.
- Jätin tämän osan pois Shoahista, koska Theresienstadt oli kompleksinen kysymys, Lanzmann itse sanoo - Se ei sopinut kokonaisuuteen.
- Minulla kesti todella kauan Shoahin jälkeen, ennen kuin pystyin käymään läpi yli jäänyttä aineistoa, minun oli toivuttava ensin.
Lanzmann kertoo, ettei halunnut provosoida haastateltua, siksi hän on melko pehmeä. Hän pelkäsi koko ajan Rossellin lopettavan keskustelun. Rossell ei ollut suostua haastattelun tekoon lainkaan.
- Mutta lopulta hän lupasi, kun kaunis naisapulaiseni sitä kysyi.
Antisemitismi elää yhä
Lanzmann arvelee, että Theresienstadtissa vieraillut Rossell oli sokea, ei nähnyt todellisuutta. - Saksalaisten Verschönerungsaktion oli kattava, kaupunki lavastettiin uudelleen, mutta hänellä oli myös omat antisemitistiset ennakkoluulonsa.
Shoahin teema yhä elävästä antisemitismistä massamurhan mahdollistajana nousee jälleen esiin.
- Hän sanoi nähneensä tavallisen juutalaisen kaupungin, Lanzmann selittää selvästi tuohtuneena. - Hänelle se ei ollut ghetto, läpikulkuleiri, vaan juutalainen kaupunki.
- En ole syyttäjä, en halunnut asettaa Rossellia vastatusten antisemitisminsä kanssa. Olisi mielestäni ollut kiinnostamaton kohtaus sanoa hänelle, että olette antisemitisti ja hän olisi vastannut ei.
Claude Lanzmann on nähnyt italialaisen keskitysleiriteemaa myös huumorilla käsittelevän Kaunis elämä -elokuvan. Mielipidettään hän ei siitä sano.
- En puhunut siitä Ranskassa, miksi puhuisin täälläkään. Mutta monet juutalaiset pitivät Schindlerin listastakin, outoja ihmisiä.
Shoahista jäi aineistoa 10 elokuvaan, Lantzmann sanoo. - Haluaisin tehdä ne...jos luoja suo.
