Ville Tietäväinen: Linnut ja meret. 117 s. Tammi.
HS (28.09.2003 - Heikki Jokinen) Ihmiselämää rajaavat ja määräävät voimat, joita emme hallitse. Kahleista voi kuitenkin murtautua hetkeksi, mikäli on tahtoa, ja sitä saa rakkaudesta.
Ville Tietäväisen albumi Linnut ja meret pohtii ihmisen vapautta. Se on hienoviritteinen, osin pinnan alla kulkeva tarina kiinalais-hongkongilaisesta nuoresta parista, joiden vilpitön rakkaus murtaa heille rakennetun häkin kalterit.
Kaltereita on monta: Manner-Kiinasta tulleen köyhän Simonin ja varakkaan suvun Katien luokkaero, patriarkaalisen perheen kunnia ja perinteet sekä nuorten ankeat elinolot. Taustalla kumisevat historian suuret pyörät, Hongkong on siirtymässä Kiinan osaksi.
Katien tultua raskaaksi suku hyväksyy nuorten avioliiton, mutta se paljastuukin juoneksi. Syntynyt lapsi on tarkoitus antaa kasvatiksi mahtavalle sukulaismiehelle Kiinaan. Nuoripari päättää karata.
Simonin ja Katien elämän ohessa kulkee toinen vapauden riiston tarina.
Vietnamilaisten venepakolaisten leirejä tyhjennettäessä mies kadottaa perheensä ja joutuu elinkauppaa käyvien tunteettomien lääkäreiden leikeltäväksi. Karatessaan hourupäisenä sairaalasta hän tapaa kohtalokkain seurauksin Katien vauvoineen.
Tietäväinen on rakentanut sarjakuvaansa moniulotteisen ja älykkään käsikirjoituksen, jonka kaikki osat aukenevat vasta teosta uudelleen luettaessa. Se ei shokeeraa, turvaudu kliseisiin tai ylitä aitaa matalimmasta kohden. Tarina ei tihku siirappia vaan onnen kaipuuta, ja ne ovat eri asia.
Vapaus tulee myös ottaa vastaan, milloin sen saa, lyhyetkin onnen hetket kantavat pitkään. Albumin loppu ja alku on sama, Katie muistelee lapsuutensa kokemusta maailmanpyörässä. "Taivaista palasimme jälleen maan pinnalle. Ympyrän tiesi sulkeutuvan, mutta hetken aikaa sai tuntea selittämätöntä vapautta."
Teoksen grafiikka on hiukan luonnosmaista, akvarellikynällä ja guassilla karkealle kartongille piirrettyä. Kuvissa on poikkeuksellisen usein ihmisiä. Kasvot ja eleet kertovat paljon.
Ulos häkistään murtautuneen Katien kuolema antaa pinnallisesti ajateltuna teoksen sanomasta lohduttoman kuvan. Ulkopuolella odottaakin toinen väkivallan ja vapaudettomuuden kehä, jonka pyöriin voi murskautua.
Teoksen maailma ei kuitenkaan ole lohduton tai musta, päinvastoin. Katien ja Simonin ehdoton rakkaus on kuvattu kauniin seesteisesti. Heidän itse rakentamansa onni on lyhyydestään huolimatta kauniimpaa kuin muiden juoksu rahan, maineen tai aseman perässä. Rakkaus ei ole tie kadotukseen, se on tie sieltä pois.
