Hannu Leimu: Aavikon reiteillä. Like.
Sarjainfo (198, 1/2023 - Heikki Jokinen) Eteemme aukeaa maailma, jonka rajat on annettu. Sen perustuslaki on kova, julma ja joustamaton. Valta on kasvottomiksi jäävillä mahtavilla ja niillä, joilla on aseet. Muiden osa on palvella heitä tai yrittää ryöstää palanen rikkauksista.
Maisema korostaa elämän ankaruutta. Kuiva, eloton aavikko jyrkkine kallioineen ja sivilisaatiomme raunioita.
Tapahtumien aika on tulevaisuudessa. Osa tekniikasta - autot ja aseet - on tätä päivää, osa kuvitteellista tulevaa, kuten mahtavat aavikon rahtialukset sekä ihmisenkaltainen androidi.
Päähenkilönä on vartija, joka seuraa arvorahtia halki aavikon. Hän on oivaltanut asemansa, haaveet jäävät uniin ja seuraksi riittää robotti. Matkalla vartija kohtaa ryöstäjiä sekä pojan, joka etsii suojelijaa kyläänsä vuorille.
Tarina kiertyy vartijan ajatusten ja tunteiden ympärille. Rahdin vaikeudet ja loputon väkivalta saavat hänet miettimään omaa osaansa näkymättömän järjestelmän palkkasotilaana, unet nostavat muistiin sirpaleita aiemmasta elämästä ja ihmisistä.
Pojan tapaaminen herättää ajatuksen toisenlaisesta elämästä. Hapuilevasta ja ehkä mahdollisesta, mutta arvokkaammasta kuin henkensä uhraaminen toisten omaisuuden vuoksi.
Hannu Leimun (s.1969) Aavikon reiteillä kulkee jouhevasti, sarjakuvan lakien mukaan. Unijaksot ja isot maiseman pysäytyskuvat rytmittävät ja korostavat kerrontaa.
Ohuen viivan piirros on mustavalkoista ja realistista. Pitkälti Milo Manaran tyylistä mutta lievästä realismin tuomasta jäykkyydestään huolimatta ei kuitenkaan elotonta ja kylmää kuten Manaran piirros. Eron luovat tekijän arvot, ei piirros itsessään.
Kuvakerronnassa näkyy elokuvamaisuus. Esimerkiksi tarinan ensimmäinen sivu on kuin elokuvan alku ja maisemat tuovat mieleen western-elokuvien perinteet.
Albumi on osaavasti tehty, mutta tarinan tunne ei tunnu pääsevän irti. Se voi johtua tarinan lajityyppisistä aineksista. Dialogin ajoittainen kömpelyys korostaa tätä.
Tarinan moraali on selkeä: tarvitsemme jotakin, jonka vuoksi elää. Sellainen on syytä hankkia, androidinkin.