Miguel Vila: Padovaland. Zum Teufel.
Sarjainfo (199, 2/2023 - Heikki Jokinen) Vuonna 1961 Michelangelo Antonioni tiivisti haastattelussa elokuviensa yhden läpikäyvän juonteen olevan La malattia dei sentimenti, tunnesairaus. Sitä kuvaavat ihmisten vieraantuminen, yhteisen kielen löytämisen vaikeus, toivon hiipuminen ja kyvytömyys kääntää todellisuus konkreettiseksi.
Miguel Vilan (s. 1993) Padovaland on saman tematiikan äärellä. Paikka on pohjoinen Italia, kuten Antionillakin, mutta nyt liikutaan nuoruuden epävarmuuden maisemissa. Monica Vittin oli tyydyttävä katselemaan taivaanrantaa, Padovalandin nuorten käsissä sykkivät koko ajan matkapuhelimet.
Kertomus liikkuu kaupunkien ja maaseudun välisellä ei-kenenkään-maalla. Pastelliväriset rakennukset, ostoskeskukset ja kaikkialle ripotellut asuintalot vieraanuttavat jo ympäristönä. Kuvissa vilahtaa itse Padovalandkin, Padovan vesipuisto.
Mosaiikkimainen kerronta seuraa useita nuoria aikuisia ja heidän tuntojaan. Catia vetää puoleensa vääriä miehiä. Irenen työkaverit supermarketissa sorsivat häntä ja tuore ero ahdistaa. Tyttöystävä kohtelee huonosti Andreaa. Fabio ei osaa elää tunteidensa kanssa.
Vila kuvaa kaikkea kuin viileä dokumenttielokuvan tekijä. Hän ei pursota tunteita vaan antaa kameran tallentaa ja jäsentää todellisuutta.
Kaikki tämä jättää tarkoituksella etäisen tunnun. Elämä on etäällä, eikä ihmisillä ole työkaluja elämänsä käsittelyyn tai tilanteensa muuttamiseen. Täydestä pessimismistä ei silti ole kyse. Tarinassa syntyy kehityskulkuja, jotka voivat rikkoa elämän ahtaan kehän ja kantaa albumin sivujen ulkopuolelle.
Padovaland synnyttää mielleyhtymän Daniel Clowesin Ghost Worldiin. Se kuvasi teini-iän kääntymistä varhaiseksi aikuisuudeksi, Padovaland on jo joitakin vuosia edellä.
Ghost Worldin Enid ja Rebecca tajusivat elämän muutoksen tulevan ja sen, ettei sitä voi pysäyttää, vaikka haluaisikin. Padovalandin ihmiset ovat jo kokeneet sen muutoksen ja ymmärtävät jo alkaa pelätä, että mikään ei muutukaan.
Albumin kuvat ovat tarkkaa työtä. Kuvakulmat vaihtelevat ja ihmiset ovat yhtä ympäristönsä kanssa. Kuvakoot vaihtelevat yleiskuvista erikoislähikuviin. Ruutujen koko sekä sijoittelu elävät vapaasti. Piirtäjän taito näkyy ajan käsittelyssä, se kulkee hitaasti kuten ihmisten elämäkin.
Ruutujen sijoittelu tuo mieleen Chris Waren teokset. Vila on taitavampi, hänellä siihen ei liity itsetarkoituksellisuutta tai dogmia. Kaikki palvelee tarinaa.
Padovaland on punnittu kokonaisuus. Elämän illuusioiden vähäisyys ei tarkoita ehdotonta antaumista, muutoksen siemenet on jo kylvetty.
