P.A.Manninen: Kapteeni Kuolio ja Kalevan Golem. Lempo Kustannus 2025.
Sarjainfo (207, 2/2025 - Heikki Jokinen) Kävin 1960-luvulla Koivistonkylän kansakoulua Tampereella. Yksi oppiaineistamme oli kotiseutuoppi ja oppikirjana Kotikaupunkini Tampere. Tutustuimme laajasti Tampereen historiaan ja maantietoon.
Tämä oppi ei kuitenkaan kertonut mitään siitä, mitä Pekka A. Mannisen nyt kymmenenteen albumiin karttunut Kapteeni Kuolio -sarja kertoo.
Kapteeni Kuolio ja Kalevan Golem -tarinassa Kuolio, hänen kumppaninsa Kökkö sekä Ajattara ja Lamia ulkoilevat Kalevan kirkon luona. Sieltä löytyykin mies, joka osoittautuu vuoden 1918 venäläisen armeijan sinellissä kulkevaksi Golemiksi.
Nelikko lähtee seuraamaan miestä. Tämän reitti osoittautuu pian kabbalan malliseksi vaelteluksi, sen eri kohtien etsimiseksi.
Näin Manninen (s. 1959) pääsee Kuolion vuolaiden selityksien kautta kirjomaan kerrontaansa juutalaisen salatiedon, Kalevalan mystiikan Kalevan kaupunginosan kadunnimien avulla sekä Tampereen verisen valloituksen 1918.
Mannisen kerrontaa voi lähestyä monesta näkökulmasta. Sitä voi pitää postmodernina ironiana, joka yhdistää surutta kaiken samaan keitokseen. Yhtä hyvin kyse voi olla kunnianosoituksesta kaikille niille uskomuksille ja ajattelun tavoille, joita maailmassamme on esiintynyt, ihmisajattelun koko spektrille.
Tai sitten se voi olla syvästi oppineen salaliittoteoreetikon kokonaisvaltainen selitys sille, mitä maailmassa tapahtuu. Paljon hullumpiinkin asioihin tässä maailmassa uskotaan.
Manninen aloitti Kapteeni Kuolio -sarjan 1990. Hän kattaa Tamperetta kaupunginosa toisensa jälkeen paljastaen niiden pinnan alaiset salaisuudet.
Kaupunkilaisten arkea suojaa Kapteeni Kuolio, joka tuntee pimeyden ja syvyyden voimat. Sarjarissa 27 (1990) kerrottiin, että tämä vei hänet kymmeneksi vuodeksi mielisairaalaan. Tulkinnasta riippuen hän on joko skitsofreenikko tai todellinen supersankari.
Ajatus ainakin kulkee vilkkaasti. Kirpparilta löytynyt Kippari-Kalle -figuuri kertoo osaavalle paljon. "Kabbalistisesti jumalan korkein nimi on 'Olen mitä olen'. Aivan samoin Kippari-Kalle määritteli itsensä: 'I yam what I yam". Hän on siis Jahven avataari!"
Tarinan pohjalla kaikuu kevät 1918. Taistelussa kuolleet ja sadat teloitetut makaavat kuopissaan ympäri kaupunkia. Se muisto ei katoa. Manninen avaakin albumin teloitettuja muistavan laulun sanoin.
Taustatyö on jälleen huolellista. Tekijä on perehtynyt isoon määrään paikallishistoriaa ja yliluonnollisesta kertoviin tarinoihin sekä teorioihin.
Taustat, ruohikot ja puut syntyvät runsailla lyhyillä viivoilla. Piirros on pohjimmiltaan realistista ja perustuu valokuviin, joissa poseeranneita albumissa kiitetään. Tiheät kuvat sopivat tarinan tiheään tunnelmaan.
