Mika Lietzén: Alkoholi. Asema.
Sarjainfo (201, 4/2023 - Heikki Jokinen) Tämä on tarina kahdesta riippuvuudesta. Asunnostaan pois heitetyt mies ja nainen majailevat purettavassa tehtaassa Turun näköisessä satamassa, rahattomina ja juopotellen. Nainen on riippuvainen alkoholista, mies naisesta.
Mika Lietzénin Alkoholissa koko elämä kietoutuu riippuvuuksien ympärille. Viinaa saa trokareilta, juomiseen löytyy kavereita kaduilta. Ruokaa voi varastaa kaupasta. Asuntona palveleva tehdas rouhitaan pala palalta maahan, tilalle syntyy Telakkarannan "persoonallisia koteja".
Mies on niin mitätön, että poliisit eivät edes välitä viedä asiaa tutkittavaksi, kun saavat hänet kiinni myymälävarkaudesta. "Okei, antaa laputtaa" riittää.
Vaikka naisen ja miehen tilanne näyttää ulkoisesti samalta, näin ei ole. Naisen visio elämästä ulottuu hetken päähän. Fyysinen alkoholiriippuvuus määrää tahdin ja aggression suunnan. Naisen motiivit ja tausta jäävät tuntemattomiksi.
Miehen riippuvuus naisesta taas on henkisesti niin vahva, että hän ei pääse siitä eroon tapahtuu mitä tahansa. Hän on tullut pitkän matkan tähän tilanteeseen, vankilan opettajasta kadulle. Maisteri, sanoo ryyppykaveri.
Asuminen kadulla, juopottelu, varkauksilla eläminen, väkivalta, kavereiden koston pelko - mies on valmis kaikkeen naisen vuoksi. Huvilamurto tuo hetken tasaista elämää, joka miehelle näyttäytyy tavoiteltavana. Naiselle ei.
Yritykset päästä naisesta eroon eivät onnistu. Mies palaa hänen luokseen. Molemmat kulkevat kohtaloonsa vääjäämättä kuin antiikin draamassa.
Tarinan lopussa on vain maisema ilman ihmisiä. The rest is silence.
Alkoholi on surulla silattu hienoviritteinen tarina, joka kestää - ja osin vaatiikin - monta lukukertaa. Lietzén (s. 1974) antaa lukijalle vain tienviitat. Lukijan on itse päästävä perille ja ymmärrettävä maisema, jonka hän näki matkan varrella.
Visuaalisesti Alkoholi on pohjimmiltaan realistista, jäyhää viivapiirrosta. Ruutujako sekä kerronnan aika ovat tempoilemattomia ja väripaletti välttää kirkkaita värejä. Häivähdys punaista naisen takissa, verijäljissä ja trokarien autossa yhdistää vaaran merkit.
Lietzénin taito näkyy tarinan kertomisessa pienin viittauksin sekä kuvien tunnelman vahvuutena. Ruudusta ulos katsova ihminen voi hänen töissään kertoa paljon.
Albumin suuri ansio on lukijaan luottaminen. Lietzén ei selitä puhki vaan antaa lukijan itse oivaltaa, kokea ja tuntea.
Heikki Jokinen
------------------loppu-----------------------
