- Olet tässä:
-
Muita tekstejä
- Sarjakuva
Sarjakuva
Florent Ruppert, Jérôme Mulot: Uhkapeliä. Suomennos Viljami Jauhiainen. Huuda Huuda. 116 sivua, 19 euroa.
HS (29.06.2009 - Heikki Jokinen) Uhkapeliä on kiehtova teos. Jo aiemmin sarjakuvaa luovasti ja uusia kerronnan muotoja keksien lähestyneet ranskalaiset Florent Ruppert (s. 1979) ja Jérôme Mulot (s. 1981) yllättävät lukijan uudellakin albumillaan.
Palasina etenevä tarina kiertyy oudon rikoksen ympärille: taidekauppias pestaa pikkurikollisia ja erilaiset kostojuonet risteilevät.
Palaset yhdistää toisiinsa todistajia kuulusteleva poliisi. Tapahtumien kulku selviää loppua kohti, sikäli kuin sen on tarkoitus selvitäkään.
Tarina on ohut, kuin kesämekko jonka tarkoitus on vain korostaa sen alla olevaa. Kumppanusten edellisessä suomennoksessa Apinatarha leikkisyys oli yksityiskohdissa, Uhkapelissä se piilee kokonaisuudessa ja rakenteessa.
Lucie Durbiano: Punainen pukee teitä. Suom. Saara Pääkkönen. WSOY. 118 s. 25 e.
HS (17.03.2009 - Heikki Jokinen) Punainen pukee teitä on ihastuttava kirja rakkaudesta. Se on kepeällä viivalla ja tyylillä piirretty seitsemän eri tarinan kooste, jossa sekoittuvat ilon ja surun kyyneleet.
Durbiano kertoo Punahilkan ja suden tunteista, patsaaseen rakastuvan etanan tuskasta ja kiireiseen kaniin ihastuvasta Alicesta.
Kauniisti kerrotut elämän siivut ovat sadunomaisuudessan hyvin toden tuntuisia. Ne ovat absurdeja ja tosia kuin ihmisen tunteet toiseen ihmiseen. Durbianon leikittelevä ja inhimillinen piirros elävine väreineen lisää lukijan tunnetta sadun sisään astumisesta.
Kallio, Pauli, Otsamo, Pentti: M. A. Castren ja Siperian kielioppi, Otava 2008
HS (07.01.2009 - Heikki Jokinen) Matias Aleksanteri Castrén (1813-1852) kuuluu suomalaisten suurmiesten nykyään huonommin tunnettuun kaartiin.
Nuorena tuberkuloosiin kuollut kielitieteilijä keräsi retkillään Venäjällä laajan aineiston yli kymmenestä uralilaisesta kielestä.
M.A.Castrén ja Siperian kielioppi kertoo tutkijan matkoista 1840-luvun tundralla. Matkalaisen saattoivat pysäyttää lumi, tiettömyys tai virkamiehet.
Oppaina ja haastateltavina toimineet asukkaat eivät aina halunneet asua seinien sisäpuolella, olivat persoja viinalle tai heidän oli palattava metsästämään.
Timo Mäkelä: Minun elämäni. Arktinen banaani. 112 s. 36 e.
HS (05.01.2009 - Heikki Jokinen) Vanha herra kiertää Helsingin metsiä, rantoja ja katuja. Hän pohtii näkemäänsä, elämän kiertokulkua ja selän takana kulkevaa kuolemaa.
Tunnelma on ilon ja surun omalaatuinen sekoitus, elämän lait hyväksyneen tarkkailijan välillä seestynyt tai yhä hämmästelevä monologi. Timo Mäkelän (s. 1951) Minun elämäni aukeaa moneen suuntaan ja siloisen pinnan alle kätkeytyy särmiä.
Teemat ovat syvästi biologisia, vertaavat monia meille niin tärkeitä tavoitteita muuhun luontoon. Teos antaa oikeat nimet ahneudellemme, kiireellemme ja voittamisen himollemme.
Sarja on ilmestynyt Helsingin Sanomissa sunnuntaisin vuodesta 2001. Vaikka se on lehden sivuillakin komea, hyvällä paperilla ja isommassa koossa se puhkeaa kukkaan. Kerronnan teemat näkyvät selvemmin ja kokonaisuus on kiinteä.
Sivu 15 / 22
