- Olet tässä:
-
Muita tekstejä
- Sarjakuva
Sarjakuva
Jean-Michel Charlier, Jean Giraud: Angel Face. Suom. Jukka Heiskanen. Like. 48 s. 69 mk.
HS (29.07.2000 - Heikki Jokinen) Luutnantti Blueberry on kuin antiikin tragedian jumalten epäsuosioon joutunut hahmo, kaikki mihin hän ryhtyy johtaa tappioon ja vainoon.
Vaikka Blueberry toimii isänmaansa ja oikeuden puolesta hän joutuu vankilaan tai etsintäkuulutetuksi, juonittelun uhriksi tai tappolistalle. Silti hän jaksaa vierittää kivistä taakkaansa kuin Sisyfos.
Nyt suomeksi käännetyt kaksi albumia Angel Face ja Tsi-Na-Pah sekoittavat Blueberryn jälleen juonittelun pyörteeseen.
Esipuhe kokoomakirjaan Mämmilä - sarjakuvia Suomesta 1982-1988 (Otava 2000)
Mämmilä (2000 - Heikki Jokinen) Tarmo Koivistolla on tarinan kertomisen kyky. Se jopa peittää osin alleen hänen taitonsa sarjakuvan ilmaisun monipuolisena osaajana. Vaikka Mämmilä on vakuuttava eepos, se on ennen muuta sarjakuva ja käyttää sarjakuvan keinoja.
Mämmilää luetaan mummosta murkkuun, mikä osoittaa että suomalaiset ovat oppineet lukemaan sarjakuvaa. Ymmärrämme kuvien vauhtiviivat, erimuotoiset ja -väriset äänitehosteet sekä henkilöiden liikesuunnat kerronnan tärkeiksi osiksi.
Sarjakuva on vihjailua, lukija itse täydentää sen mitä ei kerrota. Vaikeinta ei ole se mikä on kuvissa, vaan se mikä jää ruutujen väliin. Erityisesti tähän albumiin koottuja sarjoja tehdessään Tarmo Koivisto sai paljon palautetta, jossa häntä pidettiin milloin pörssikeinottelun, milloin kunnallispolitiikan asiantuntijana.
Esipuhe kokoomakirjaan Mämmilä - sarjakuvia Suomesta 1976-1982 (Otava 1999)
Mämmilä (1999 - Heikki Jokinen) Mämmilä herätti huomiota alusta alkaen. Jo loppuvuodesta 1975 ilmestyneet ensimmäiset sarjat olivat jotain muuta kuin se, mitä sarjakuvalta oli totuttu odottamaan. Pääosaa esittää yhteisö, pohjoishämäläinen kirkonkylä ihmisineen, tapahtumineen ja tarinoineen. Yksi yksittäinen päähenkilö ei nouse muiden yläpuolelle, tarinassa on monta sankaria.
Uutuutta pohdittiin huolella, sarjakuvaa synnytettiin vuosi sen tarkoitusta, tyyppejä ja fyysistä ympäristöä miettien. Pohtijoina oli joukko nuoria Osuuskunta Käyttökuvassa työskenteleviä graafikoita.
Sarjakuvaan suhtauduttiin 70-luvulla melko eri lailla kuin nyt. Sitä ei vielä varauksetta ymmärretty monipuoliseksi ja painavaksi ilmaisun välineeksi. Keskustelu massaviihteestä kävi kiivaana ja sarjakuvaa syyteltiin ahkerasti kaavamaisuudesta, kielen köyhdyttämisestä ja muista kauheuksista. Kotimainen vaihtoehto markkinoita hallitseville tuontisarjakuville oli vielä vähäistä.
HS (24.12.1998 - Heikki Jokinen) Heikki Paakkanen avasi lokakuussa Aaargh!-gallerian. "Se on laboratoriotesti, koeponnistus. Puhuin vuosikausia siitä, että Helsingissä ei ole tilaa tällaiselle äpärätoiminnalle", Paakkanen sanoo tarkoittaen kuvitusta, sarjakuvaa ja animaatiota. Juuri niihin Aaargh! keskittyy.
Työmiehenkadulla sijaitsevan gallerian nimi viittaa sarjakuvan äänitehosteisiin, mutta takaa myös paikan aakkosellisten gallerialistojen kärjessä.
Grafiikan ja animaation monitoimimies Heikki Paakkanen keskittyy nykyään pääosin pilakuviin. Paakkasen pilakuvat ovat hyvin persoonallisia, usein täynnä yksityiskohtia ja monen tason tapahtumia. Huumori ei noudata itsestäänselvimpiä latuja, vaan erottuu erikoisuudellaan.
"Olen tunnistanut itseni niissä arvioinneissa, joissa minua pidetään huonosti fokusoivana - se voi olla voimanikin", Paakkanen arvioi piirrostyyliään. "Asiaa ei helpota se, että minulla on filigraani-piirustustekniikka."
Sivu 19 / 22
